Kansan Uutiset 3.12.2017

Siekkisen koskettava ja traaginen romaani tarjoaa monelle uuden näkökulman kuvaamiinsa Suomen historian vaiheisiin. Se nostaa osaltaan aatteensa vuoksi rauhankin aikana vainottuja esiin historian marginaaleista.

Kansan Uutiset 3.12.2017

Oli iloinen yllätys löytää kirjani Kansan Uutisten kulttuuri -uutisesta. Kiitos toimitukselle!

Tehy-lehti 12.12.2017 Lukijapalaute

Tehy-lehden uusimmassa numerossa palataan edellisen numeron suosituimpiin juttuihin. Tuntui hyvältä lukea, että juttu kirjastani ja minusta oli listan kärjessä. Eritoten lukijoiden antamat palautteet lämmittivät mieltä. Seuraava palaute tuo esille ne syyt, miksi kirjoitin kirjan Aatteen puolesta.

Oli ilo lukea nuoresta naisesta, joka on uskaltanut tarttua sukunsa piiloteltuun tarinaan. Kirja on avannut lukkoja ja tuonut lohtua asianosaisille, jotka ovat tienneet asiat, mutta eivät ole voineet puhua niistä.
Tehy-lehti 12/2017

Kuten olen sanonut myös aiemmin, isoisoisäni kohtalo ei ollut ainutlaatuinen vaan saman kohtalon kokeineita sukuja on Suomessa paljon. Näiden vuosikymmenten takaisten tapahtumien vaikutukset näkyvät vielä nykypäivänäkin ja kirjoittamallani kirjalla toivon valaneeni rohkeutta myös heihin, jotka eivät ole uskaltaneet puhua avoimesti historian taakastaan.

Jutusta tuli mieleen äitini ja isovanhemmat sisaruksineen. Meiltäkin katosi yksi isosetä sodan melskeessä ja toinen itäisen naapurin vankileirille. Epäselvät kohtalot painavat jopa minua. Kiitos hienosta jutusta.
Tehy-lehti 12/2017

 

Länsiväylä 12.4.2017

Lue uutinen kirjastani Länsiväylässä. Pieni uutinen, mutta minulle niin tärkeä. Omakustannekirjailijana kaikki näkyvyys on tervetullutta, koska ei ole muuta markkinointikoneistoa kuin oma pää ja sen tuottamat ideat. Ja sitä hyllytilaa kirjakaupoista kun ei saa kaikki kustannussopimuksen tehneet kirjailijatkaan niin omakustannekirjailijat voivat siitä vain haaveilla. Joten kiitos Länsiväylän toimitukselle uutisesta!

Suositeltu

Henna Siekkinen – Aatteen puolesta

suojapaperi_aatteen_puolesta__-copy
Tositapahtumiin pohjautuva väkevä romaani 1920–1950-luvuilta. Aatteensa ja perheensä parasta toivova Matti ajautuu tilanteeseen, josta on vain yksi tie eteenpäin. Tie Siperiaan.

Tällä kertaa ei tule iloa viinasta eikä mistään. Sillä te rakkaani olette minusta tietämättömissä. Niin pian, kun saan teistä tiedon alkaa kun uusi elämä. Ei sitä hetkeä etten teitä muistaisi. No nyt pian sota loppuu alkaa elämä palautua rauhalliseen pisteeseen. Ja jos olette elossa kohta tapaamme toisemme.

Matti Korhonen tunnetaan monella nimellä – kommunisti, yliloikkari, maanpetturi, agitaattori – mutta hän on myös aviomies, isä ja työläinen. Matti liittyy jo vuonna 1923 kommunistisen puolueen jäseneksi, mutta vasta Lapuan liikkeen toiminta ajaa hänet aktiiviseen puoluetoimintaan hänen halutessaan oikeudenmukaisuutta työläisille ja paremmat olosuhteet perheelleen.

Valinnalla on seuraamuksensa.

Matti viettää vuoden vankeudessa isänmaan petturuudesta. Hänen sukuaan pidetään kommunistisena, mikä vaikeuttaa elämää monella tavalla. Syksyllä 1939 hänet otetaan turvasäilöön Valtiollisen poliisin toimesta, mutta vapautetaan ja kutsutaan heti ylimääräisiin kertausharjoituksiin.

Matti sotii Taipaleella ja päätyy vihollisen puolelle helmikuussa 1940. Hän ei enää tiedä, kuka on vihollinen ja kuka ystävä. Hän on maassa jota vastaan soti, mutta maassa jossa kommunisimi on tarjonnut työläisille niin paljon hyvää. Tulevat vuodet näyttävät kuitenkin asioiden todellisen laidan, mikä saa Matin katumaan raskaasti valintojaan Siperian työleirin ankarissa olosuhteissa.

Minun kohtaloni on tämmöinen. Olisin niin mielelläni tahtonut vielä teitä omiani, mutta tällä kertaa ei näy minkäänlaisia toiveita ja ikäni kuluu.


Kiinnostuitko? Osta kirja täältä.

Uusintapainos on saapunut!

ISBN: 978-952-93-8361-0

Ilmestynyt 8.2.2017

Sivun alkuun

Lue haastatteluni paikallislehti Imatralaisessa

hennasiekkinen
©Henna Siekkinen
Imatralainen 23.2.2017:
Isoäidin kirjeet romaaniksi – Vankileireiltä Vuoksenniskalle saapuneet kirjeet synnyttivät esikoiskirjan

Imatralla syntynyt esikoiskirjailija Henna Siekkinen on julkaissut esikoisromaanin, jonka tapahtumat liittyvät läheisesti Imatraan. Aatteen puolesta-romaanin tarina hänen isoisänsä ja tämän perheen vaiheista. Romaanissa henkilöiden nimet on muutettu.

Lue lisää klikkaamalla tästä.

Sivun alkuun