Siirry sisältöön

Aatteen puolesta

Kirja valinnoista, joilla on kohtuuttomat seuraukset

  • Haluatko ostaa kirjan?
  • Lukukokemuksia
  • Henna Siekkinen
  • Yhteystiedot

Avainsana: uutisvuoksi 6.3.2017

Uutisvuoksi 6.3.2017

On 9 maaliskuun, 201726 elokuun, 2017 Tekijä hennasiekkinenJätä kommentti

Olin otettu siitä, että kirjastani tehtiin kokosivun uutinen. Kiitos toimittaja Heli Rautaselle!

20170306_154829

Viimeisimmät artikkelit

  • Kansan Uutiset blogi 24.4.2018
  • Kirjavinkit 9.3.2018
  • Kansan Uutiset 3.12.2017
  • Tehy-lehti 12.12.2017 Lukijapalaute
  • Karjala-lehti 7.12.2017
  • Tehy lehti 6.11.2017
  • Kirja vieköön! -blogin kirja-arvostelu 16.9.2017
  • E-kirja ilmestynyt!
  • Erkki Tuomiojan kirja-arvostelu 14.4.2017
  • Länsiväylä 12.4.2017

Lukunäyte

Pari tuntia Heikin lähdön jälkeen alettiin Mattia ja pientä joukkoa suomalaisia sotavankeja siirtää junavaunuihin, joissa oli jo valmiiksi muualta tulleita vankeja. Päivä oli 24. maaliskuuta 1940. Matti ymmärsi sotilaiden puheista, että matka veisi Siestarjoelle lähelle Leningradia, aivan kuten Heikki oli sanonut. Junavaunu oli varsin epämukava ja haisi ulosteille ja virtsalle. Vaunuun oli tehty muutama makuulavitsa lankuista, mutta ne olivat jo tarkassa käytössä. Grjasovetskista tulleet vangit olivat ainoat suomalaiset vaunussa ja he pyrkivät menemään ahtaassa vaunussa kaikki yhteen nurkkaan.

– Tietääkö kukaan mikä on homman nimi? kysyi yksi suomalaisista.

– Meidät kuljetetaan Siestarjoelle toiselle vankileirille. Ilmeisesti sotavankien luovutus tapahtuu myöhemmin sitten, vastasi Matti.

– Toivottavasti matka menee joutuisasti. Täällä vaunussa ei kyllä mielellään ole kovin kauan. Mistähän asti nämä muut vangit ovat tulleet, kun ovat aika sairaan ja nälkäisen näköisiä? Jopa meihinkin verrattuna!

– Olin kuulevinani Viron kieltä ainakin. Muita kieliä en oikein tunnista. Onneksi meillä kaikilla on hyvät varusteet päällä eikä niitä ole otettu pois tuolla leirillä. Ainakin tänne leirille tullessa oli nimittäin melko kylmää kyytiä, kun eihän näitä vaunuja mitenkään näytetä lämmitettävän, sanoi Matti.

Miehet odottivat ja odottivat, että juna lähtisi liikkeelle, mutta jostain syystä se seisoi paikoillaan. Ovet oli tiukasti suljettu, eikä huutoihin vastattu. Illan suussa miehille alkoi tulla tarve käydä tarpeilla ja he katsoivat ympärilleen, oliko vaunussa paikkaa, joka oli tarkoitettu sitä varten. Ahtaassa vaunussa oli vaikea nähdä, mutta lopulta yksi miehistä huomasi reiän lattiassa. Helpottuneina miehet lähtivät sitä kohti. Siirtyessään kohti reikää pysäytti heidät ylimmältä lavitsalta kuuluva vihamielinen huuto. Matti kulki viimeisenä ja katsoi ylös. Nuoren näköinen vanki huusi venäjäksi jotain ensimmäiselle suomalaiselle vangille. Suomalaisella vangilla oli päässään karvahattu ja käsissään lämpimät rukkaset ja Matti ymmärsi, että nuori vanki vaati niitä itselleen. Ilmeisesti maksuna vessan käytöstä.

– Älä kuule poika ala isottelemaan, sanoi suomalainen vanki, jolta vaatetusta vaadittiin.

Poika ojensi käden kohti miehen hattua, jolloin mies huitaisi käden kauemmas. Sillä samaisella hetkellä hyppäsi kaksi muuta poikaa miehen ympärille ja he vetivät esiin puukot, jotka olivat nyt suomalaisen miehen kurkulla.

– Voi olla parempi, että luovut hatustasi ja rukkasista sovinnolla, huusi Matti. Hän oli ymmärtänyt, että lavitsalla oleva poika oli kahden apuun tulleen pojan pomo. Jonkinlaisesta rikollisjoukosta oli siis kyse. Hattu ja rukkaset vaihtoivat omistajaa ja miehet pääsivät tarpeilleen. Tämän jälkeen suomalaiset jätettiin rauhaan. Keskellä yötä juna lähti vihdoin liikkeelle, mutta se pysähtyi usein ja sisään tuotiin lisää vankeja. Ahtaus lisääntyi entisestään. Alkuyöstä pystyi sentään lähes joka mies istuutumaan kylmälle lattialle, mutta loppuyöstä heidän piti vuorotella, että saivat hetken lepuuttaa jalkojaan ja yrittää nukkua.

Aamu oli jo valjennut pitkälle (sen pystyi kertomaan valon kajastuksesta katon rajassa olevista pienistä ikkunoista), kun juna taas pysähtyi. Miehet odottivat, että saisivat jotain ruokaa. Edellisen kerran he olivat syöneet leirillä ennen lähtöä ja silloinkin epämääräistä laihaa keittoa ja pienet palat mustaa leipää. Vaunun ovi avattiin, mutta ruokaa sieltä ei tullut. Sen sijaan kuului vartijoiden huuto. Se toistettiin hetken päästä.

– Hei miehet, taidan ymmärtää sen verran venäjää, että huutavat suomalaisia pois vaunuista, sanoi yksi vangeista.

Miehet lähtivät kulkemaan vaivalloisesti vaunun ovea kohti. Kun he saapuivat oviaukolle, luetteli vartija jokaisen suomalaisen nimen ja sitä mukaa he poistuivat vaunusta. Heille selvisi, että he olivat Leningradin lähellä ja heidät siirrettäisiin toiseen junaan, joka veisi kohti Siestarjokea.

Seuraavassa junassa oli samantyyppinen vaunu kuin edellisessä. Tällä kertaa vaunussa oli vain suomalaisia sotavankeja. Saman päivän aikana vaunuun tuli koko ajan lisää suomalaisia. Illansuussa vaunun ovi avattiin ja hartaasti odotettu ruoka saapui. Jälleen kerran ruokana oli pala mustaa leipää ja pieni kulhollinen keittoa, jossa tällä kertaa näkyi olevan perunan kuoria ja kalanpäitä. Jokainen mies söi ruuan ilman valitusta. Ruuan jälkeen juna lähti liikkeelle.

Website Built with WordPress.com. tekijä Anders Noren.
Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • Aatteen puolesta
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Aatteen puolesta
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...